Yhtä suurta juhlaa!

Kristikunnan suurin juhla on jo melkein ovella. Paastonaika "vetelee viimeisiään" ja pian päästään murheesta iloon, pimeydestä valoon ja epätoivosta toivoon.

Postiluukusta kolahti tänään uusin Kotimaa-lehti ja sen kansikuva sai minut ajattelemaan tätä pääsiäisen juhlaa. Kannessa on siis ristiinnaulittu Jeesus, tumma risti taustalla, verenpunaista, ruskean kellertävää ja mustaa. Isolla yläkulmassa teksti "Sinun puolestasi - Tästä pääsiäisessä on kyse". Ja niinhän se on, siitä on kyse - siitä mitä ihmisten puolesta on tehty.

Tuli mieleeni, että mitenhän sitä ihminen juhlisi ja iloitsisi silloin kun saisi jotain niin suurta ja ihmeellistä, ettei oikein sitä ymmärtäisikään. Että joku lahjoittaisi jotain erittäin arvokasta juuri sinulle, vaikket ole tehnyt edes mitään kovin kummoista. Miten sitä juhlisi vaikka lottovoittoa silloin, kun ei ole edes lotonnut? Tai miten juhli sitä, kun sai kuulla pääsevänsä oppilaitokseen, jonne on erittäin vaikea päästä? Eikö se pääsiäisenkin ilo ole jotain sellaista, mutta vielä suurempaa?

Kuitenkin usein tuntuu siltä, että juuri se aika ennen pääsiäistä - se hiljaisuuden, surun ja eräänlaisen pimeyden aika on se, mikä on ihmisille "rakkain". Itsekin nautin suuresti juuri kiirastorstain jumalanpalveluksesta, ja erityisesti myös pitkäperjantain kirkosta, jolloin rämmitään siellä syvimmässä suossa. Alakulo ja synkkyys on kai osa suomalaisuuttakin. Sen jälkeen usein unohtuu se varsinainen juhliminen, johon on koko kevät valmistauduttu...

Itse ainakin mielelläni lopettaisin pääsiäisajan mahtaviin kekkereihin. Oikein varsinaiseen ilon festivaaliin. Jos se vain jotenkin onnistuisi. Voisin juhlia vaikka koko loppuvuoden (aina jouluun saakka) tätä suurinta juhlaa. Voisi olla tanssia ja laulua, taputusta ja soittoa, iloisia ihmisiä ja yhteistä ateriaa. Kaikkea kivaa ja ihanaa! Kevään ja uuden elämän kunniaksi.

Kokeillaan siis panostaa tänä pääsiäisenä siihen iloon ja valoon enemmän kuin suruun ja pimeyteen!