Päiväkodin lapset ovat pihalla taas...

Luin eilen nettilehdistä, että oikeusasiamies on saanut pari kappaletta kanteluita päiväkodeissa pidettävistä uskonnollisista tilaisuuksista. On järjestetty pääsiäishartaus, ja joulunakin sama meno päällä. Ei auta lupalaput, sillä lapsi ihmettelee miksi ei saa osallistua siihen kivaan tilaisuuteen mihin muut osallistuvat. "Lisäksi on väärin, että tällainen henkilökohtainen asia eli vanhempien vakaumus, näin näkyy julkisesti kaikille", toteaa yksi kantelija. Hänen mukaansa päiväkodissa kerrotaan lapsille totuutena uskonnollisia uskomuksia mainitsematta että on olemassa muitakin näkemyksiä.

Uutisoitu asia jäi kaivelemaan mieltä, se tuntui niin epätodelliselta ja oudolta. En oikein osaa sanoa miksi, ehkä elän itse aivan erilaisessa todellisuudessa kun muut? 

Asia liitetään uskonnonvapauteen ja yhdenvertaisuuteen. Sitä ajetaan poistamalla uskontoon liittyvät asiat lasten ja nuorten kokemuspiiristä. Samaan aikaan on aivan normaalia ja suotavaa opettaa lapsille että Joulupukin tontut kurkkivat ikkunoista katsoakseen onko lapsi kiltti vai ei. Että joessa asuu näkki, joka vie pieniä lapsia jos menee yksin rantaan. Että hammaskeiju jättää kolikon takan reunalle, jos itse jättää siihen irronneen maitohampaansa. Että haikara tuo vauvat. Mutta Jeesuksesta ei saa puhua, lapsihan voi uskoa hänet todelliseksi! 

Pääsiäisen alla pidettiin meidänkin kirkossa pääsiäishartaus päiväkotilapsille. Kirkkoon saapuikin iso porukka lapsia lähialueen päiväkodeista. Innostuksen saattoi aistia ilmassa. Lapsille se oli selkeästi kiva ja iloinen tapahtuma. Sai hämmästellä kirkkotilaa, ihailla urkuja, jutella papin kanssa. Ensimmäiset kirkkoon tulleet suorastaan juoksivat etupenkkiin hihkuen "mä ainakin istun ihan edessä!" Mietin, missä vaiheessa tuo innostus häviää, jumalanpalveluksissa nimittäin kaikki haluavat istua ihan takana...

Hartaus koostui lauluista, lyhyestä (mutta hauskasta ja mielenkiintoisesta) papin puheesta raamatunlukuineen sekä pienestä rukouksesta. Pappi kertoi miksi ihmiset kokoontuvat kirkkoon pääsiäisenä, miksi hänellä on se valkoinen "kaapu" päällä, mikä on raamattu, mitä kanttori tekee ja monenlaista muutakin hyvää tietoa liittyen siihen mitä liittyy kristinuskoon ja kirkkoon. Lapset lähtivät hartauden jälkeen iloisin mielin takaisin päiväkotiin, taskussaan hiukan yleistietoa luterilaisesta kulttuurista. 

Ehkä lapsi sitten kotona kertoilee päivästään vanhemmilleen, jolloin vanhemmilla onkin hyvä tilaisuus keskustella omista näkemyksistään. Ja toisaalta, jos lupaa kirkkoretkeen ei ollut, ja lapsi sitten sitä kotona ihmettelee, voi senkin käyttää hyväkseen tilaisuutensa kasvattaa lastaan oman maailmankatsomuksensa mukaan. 

Voisiko valinnanvapaus riittää, vai tarvitaanko ehdottomia kieltoja?