Joitain viikkoja sitten se puraisi, virkkuukärpänen nimittäin. Oireet jatkuvat vieläkin - pakonomainen tarve tarttua koukkuun ja väkertää liinaa - ihan ilman syytä!Käsityöt ovat mukavaa ajanvietettä ja käden jäljen näkee heti. Pitsiliinoja en ole koskaan aiemmin tehnyt, mutta muistelen aina lapsena ja nuorena ihailleeni isoäitini käsityötaitoja. Nyt kun mummu ei enää jaksa urakoida niinkuin ennen näiden käsitöiden parissa, ajattelin että on minun vuoroni. (Jostainhan ne sukat, lapaset ja liinat on saatava..)
Tärkkäys meinasi tuottaa pientä päänvaivaa - ilman sitä liinat näyttävät enemmänkin epämuodostuneilta mytyiltä, eikä kaupoissa myydä enää tärkkiä.
Mutta mummulta tuli apu tähän(kin) ongelmaan! Rasvaton maito. Liina kastellaan siinä ja pingotetaan nuppineulojen avulla johonkin sopivaan alustaan. Eikä se tosiaan edes haise, vaikka niin voisi kuvitella. Johtunee siitä, että maidossa se rasva on se, mikä haisee... joten siksi käytettävä ehdottomasti rasvatonta.
Minut yllätti työhön ryhtyessäni, kuinka helppoa lopulta näiden liinojen tekeminen on. Ei tarvitse osata kuin muutama silmukka (pari erilaista pylvästä ja niiden lyhenteet) ja niitä ohjeiden mukaan sitten pistetään peräkkäin. Jotkut ohjeet on selostettu sanallisesti, ja joissain taas kuvan avulla. Itse pidän enemmän kuvallisesta ohjeesta - ne on helpompi hahmottaa yhdellä silmäyksellä.
Tässä esimerkkinä yksi ohje (Suuri Käsityölehti - lokakuu 2001)
Työn alla tämä liina, mutta voiton puolella jo ollaan. Keltaisella langalla jos olisi keksinyt työn aloittaa, niin pian olisi iloinen pääsiäisliina valmis!
Virkkailemisiin!
