Nettikeskusteluahdistus

Olen jo monta kertaa kuluneiden muutaman vuoden aikana päättänyt, etten lue enää minkään uutisartikkelin kommentointiosiota. Olen myös päättänyt yhtä monta kertaa, etten lue aiheesta käytävää facebook-keskustelua tai perehdy monenkirjavan face-tuttavajoukkoni julkaisuihin kunkin hetken kuumaan perunaan liittyen. Ja silti yhä uudelleen teen sen, ja sen seurauksena ahdistun, hämmennyn ja tuskastun.

Minulle on aina vain uudestaan ja uudestaan suuri yllätys, miten erilaisissa maailmoissa me elämme. Että joku ihan tavallinen - miten ikinä se nyt määritelläänkään - ihminen näkee asiat niin erilaisin silmin kuin esimerkiksi minä. Ja sen jälkeen minua hämmästyttää se, miten kovin sanoin ja suurella aggressiolla se oma mielipide tuodaan julki ja sitä puolustetaan kaikkia mahdollisia tai mahdottomiakin "vihollisia" vastaan haukkumalla lähes jokainen keskusteluun osallistuva erilaisen mielipiteen omaava ihminen.

Ja minkään ylläolevan ei pitäisi enää olla yllätys, sillä olen seilannut enemmän ja vähemmän erilaisilla netin keskustelufoorumeilla jo opiskeluajoista lähtien. Netin keskustelukulttuuriin on varmasti ihan alusta alkaen liittynyt tietynlainen kovasanaisuus ja vastapuolen väheksyntä. On helpompi kinata kun olettaa että se erimieltä oleva on tyhmä/idiootti/ikävä ihminen/yksinkertainen/oikeutettu olemaan vihan kohteena/nyrkkeilysäkki/joku muu, mikä?

Erona entiseen on se, että nykyään näitä keskusteluja käydään "omalla seinällä" tai vähintäänkin kaverin seinällä. Niiltä on kamalan vaikea välttyä. Riittää kun avaa uutisotsikon, niin samalla lävähtää silmille aimo annos negatiivisuutta, uutisen aiheesta riippumatta.

Kun kommentteja silmäilee, herää halu jollain lailla vastata. Mutta vastaaminen jää, sillä kukapa haluaa vapaaehtoisesti lynkkauksen kohteeksi. Lisäksi olen menettänyt toivoni sen suhteen, että ihminen voisi oppia keskustelun kautta yhtään mitään. Sillä lopulta, eivät ne kommenttien kirjoittelijat halua keskustella ja oppia vaan he haluavat että kaikki näkisivät kuinka fiksuja he ovat tämän asian suhteen. Sillä hetkellä kun kommentti on kirjoitettu, on ihminen kaivanut itsensä jo haluamaansa poteroon. Sieltä sitten tulitetaan täyslaidallinen kaikkea liikkuvaa kohti.

Olen tietenkin väärässä. Pitäisi osallistua ja tuoda esille myös toisenlaista ajattelua, sillä muutoin keskustelu vääristää todellisuutta. Ei nimittäin välttämättä ollenkaan ole niin, että ne kovimmat huutajat edustaisivat enemmistöä, mutta siinä on se vaara, että mitä enemmän he saavat rauhassa mellastaa, sitä varmemmin he jossain vaiheessa tulevat edustamaan enemmistöä. Ihmisillä on nimittäin taipumus sovittaa kulkunsa ja ajatuksensa siihen "mitä kaikki muutkin".

Haluaisin niin kovasti vielä uskoa ihmisyyteen. Siihen, että osaamme olla tuomitsematta toista ihmistä sukupuoleen, ikään, kokoon, etnisyyteen, uskontoon, seksuaalisuuteen katsomatta. Että ihmisten mielissä lopulta kuitenkin teoilla, sanoilla ja asenteilla on merkitystä, ei sillä mitä tai minkä näköinen olet. Haluan uskoa, että osaamme kohdella toinen toistamme kunnioittavasti, tai vähintäänkin sivistyneesti.

Myönnän, että minultakin kohteliaisuus ja kunnioitus tuppaavat unohtua silloin, kun koen että kanssani erimieltä oleva ei arvosta tai kunnioita toisten ihmisten ihmisarvoa - sitä helposti vastaa vihaan vihalla, vaikka pitäisi olla "parempi ihminen". Mutta se kai siinä on, että ei ole kukaan toistaan parempi. Heikkoudet vain löytyvät elämän eri osa-alueilta.

Eino Leinon sanoin
"Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista..."

Lasten hyväksikäyttöä sekin..

Piti kaivaa tämänkin blogi naftaliinista - jonnekin se pieni ärsyyntyminen on purettava, jos haluaa läheisiään hiukan sääliä.

Nyt kun tasa-arvoinen avioliittolaki on vihdoin saatu voimaan, on samalla sitten taas nousseet esille monenlaiset huolet siitä, mitä kaikkea se tuo mukanaan. On ihmeellisen suuri joukko ihmisiä, joille tuon lain voimaantulo on ollut vaikea paikka. Jotain pahaa tapahtuu - he pelkäävät - jos homot saavat samat oikeudet kuin heterot.

Tai nykyäänhän se yritetään pukea suvaitsevaisuuden verhoon sanoilla "minun puolestani saavat aikuiset ihmiset tehdä keskenään mitä lystäävät, ei se mulle kuulu... mutta!". Ja viimeaikojen keskusteluissa (joita olen kuullut) on yleisin "mutta" se, että miten se vaikuttaa lapsiin. "Lapsia ei pitäisi siihen sekoittaa!" "Lapset pitää jättää ulkopuolelle!" "Ajatelkaa lapsia!"

Kuinka törkeää on pönkittää omia ennakkoluulojaan lapsia hyväksikäyttäen! Eniten ehkä sieppasi se perustelu että "pitäisi ajatella vähän lapsia, että kuinka niitä sitten kiusataan koulussa!".
Voin kertoa, että olen itse heterovanhempien kuopus. Sellaisesta ydinperheestä, oikein mallikappaleesta. Minua kiusattiin koulussa. Ei pelastanut vanhempien seksuaalinen suuntautuminen siltä. Mutta tiedättekö mikä minua auttoi? Se, että minulla oli rakastavat vanhemmat joiden tiesin minusta huolehtivan ja minua rakastavan juuri sellaisena kuin olen.  Lisäksi, jos lapset oppivat, että perheitä on monenlaisia, eivätkä aikuiset opeta omia ennakkoluulojaan lapsille, ei samansukupuoliset vanhemmat ole mikään erityinen syy kiusaamiseen. Ei sen erityisempi kuin yksinhuoltaja äiti tai silmälasit.

"Lapsilla on oikeus äitiin ja isään." Sanoisin mielummin niin, että lapsilla on oikeus rakastaviin ja vastuullisiin aikuisiin. Miehen tai naisen mallia voi saada elämäänsä muutoinkin kuin niin että perheessä on äiti ja isä. Tämän tietää moni yksinhuoltajakin.

"Se on iljettävää, eikä lasten tulisi nähdä sellaista." Niin... en tiedä kuinka monen mielestä lasten pitäisi nähdä heteroidenkaan "sitä".


Ja jotta nyt ei jäisi vain oman mielipiteen varaan tämä minunkaan mesoamiseni, niin jätän tän linkin vielä tähän:
Tutkijat yksimielisiä: Homojen kasvattamat lapset eivät eroa heteroperheiden lapsista.