En päivääkään vaihtaisi pois

...niinhän sitä eräässä laulussa lauletaan. Tänään huomasin erään tuttavani pohdiskelevan tuota lausetta. Hän mietti, että omalla kohdalla on montakin päivää, jonka voisi vaihtaa pois.

Jäin miettimään itsekin asiaa. Toki elämään mahtuu monen monta päivää, jotka eivät ole mukavia. On päiviä jolloin kaikki ahdistaa, mikään ei mene niinkuin haluaisi, elämä tuntuu raskaalta ja ylitsepääsemättömän vaikealta. Äkkiseltään voisi ajatella, että tottahan ne päivät voisi jättää elämättä. Jos saisi vain ne hyvät päivät.

Mutta.

Eivätkö nekin huonot päivät muokkaa meitä? Millaisia olisimmekaan, jos saisimme elää vain niitä hyviä päiviä? Kokemus elämästä ja maailmasta voisi olla hyvinkin erilainen. Eivätkä ne hyvätkään päivät olisi mitenkään erikoisia - upeasta tulisi tavallinen ja tavallisesta keskimääräistä huonompi.

Ehkäpä tasapaino hyvän ja huono sekä aivan tavallisen kesken on se mikä olisikin hyvä. Jos huonot päivät otettaisi pois, voisin olla sinisilmäisempi, ylimielisempi, omaan napaani tuijottelija jonka olisi vaikea nähdä ympärillä oleva hätä ja tarttua siihen auttavalla kädellä. Jos taas elämästä puuttuisivatkin ne hyvät päivät, voisin olla epävarmempi ja varmasti katkera, silloinkin luultavasti tuijottelisin omaan napaani ja säälisin itseäni.

Nämä päivät, kaikki ne, tekevät meistä sen mitä olemme. Ja monesti niiden huonojenkin päivien "hyvyyden" huomaa vasta silloin kun on saanut niihin päiviin etäisyyttä. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut sen, että juuri ne raskaimmat hetket ovat niitä, jotka lopulta ovat vieneet minua eteenpäin. Ehkä olenkin osannut toimia jossain tilanteessa oikein, tai olen selvinnyt myöhemmin asioista paremmin kun taustalla on jokin tietty kokemus ja elämänopetus.

Haaste onkin varmasti siinä, miten otamme huonojen päivien kokemukset vastaan ja mitä opimme niistä?

Uutta elämää

"Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. 

Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne." (Ps.103:15)

"Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin -- ettekö huomaa?" (Jes.43:19)

Elämän kiertokulku, se on nyt keväällä erityisen hyvin nähtävillä. Lumen alta paljastuu ehkä jotenkin kuollutkin maa, mutta siellä - jokapuolella - puskee esiin uutta. Ja niin kiertokulku alkaa alusta. Kukka nousee maasta, kukoistaa kesän, lakastuu syksyllä ja hautautuu. Vaan aina koittaa uusi kevät, uusi elämä, uusi aika. 

Kevät on täynnä toivoa.

Näitä mietin nyt, kun isoäitini pääsi elämän vaivoista ja tuskista. 

Toivoa, valoa ja uutta elämää - "kun kerran kaikki uutta on maassa autuuden..."

Suun (ja ajatusten) avaamisen vaikeus

Joskus on hetkiä, jolloin pitäisi avata suunsa ja sanoa asoita, jotka tuntuvat kenties suuriltakin, mutta joita on vaikea sanoa ääneen.

Olen ollut kerran jos toisenkin seuraamassa tilannetta, jossa ihminen on kuullut toisen ihmisen puheessa jotain loukkaavaa - eikä ole kysynyt asiasta siinä hetkessä. Loukkaantuminen on todellinen ja kestää sekä kehittyy suuremmaksi mitä pidempään asiaa hautoo yksin mielessään. Kun sitten asia vihdoin (onneksi) otetaan esille monen viikonkin päästä tuon ihmisen kanssa, on asiasta tullut jo Valtava Asia. Ja usein vielä käy ilmi, että se mitä on puhuttu on kuultu eri tavoin eri ihmisten mielissä. Asian lausuja hämmästyy ja ahdistuu siitä, että hänet on tulkittu niin väärin ja asia saa aivan oudot mittasuhteet.

Meillä ihmisillä on taipumus märehtiä kokemiamme ja kuulemiamme asioita pääkopassamme vaikka maailman loppuun. Jostain pienestäkin asiasta saatamme koota mielessämme ajan saatossa valtavan hirviön. Kärpäsestä tulee se härkänen. Analysoimme puhki toisten lausumat ja ilmeet, senkin jos ei puhuta mitään tai jos katsotaan pois tahi kohti jne.. Teemme omat johtopäätökset siitä, mitä toinen tarkoitti tai ajatteli, ja tämän mukaan sitten elämme. Eikö olisi parasta vain heti kysyä: Mitä sinä tarkoitit? Minä ajattelen näin... onko se oikea tulkinta?

Nalle Puh on jälleen osunut niin oikeaan:
"...when you are a Bear of Very Little Brain, and you Think of Things, you find sometimes that a Thing which seemed very Thingish inside you is quite different when it gets out into the open and has other people looking at it" (Kun olet Hyvin Pieniälyinen Karhu ja Ajattelet Asioita, huomaat joskus että Asia, joka tuntui hyvin Asiaiselta sisälläsi onkin hyvin erilainen kun se pääsee ulos muiden nähtäväksi.)

Monessa muussakin asiassa - ideoinnissa ja suunnittelussa pätee tämä. Kannattaa laskea ajatuksensa ulos ja lentoon. Oman pääkopan ympyrät eivät aina riitä ajatuksen kunnolliseen tutkailuun!

Spotifyn Play Button testissä

Spotify lisäsi toimintoihinsa uuden ominaisuuden. Nyt on mahdollista lisätä "play button" omille kotisivuille tai vaikka blogiin. Tätähän täytyy siis heti kokeilla ja napsauttaa tämän hetkinen lempparini muidenkin kuunneltavaksi!

Ilmeisesti spotify lataa automaattisesti ohjelmansa Play napin painajalle, jos hänellä ei vielä spotify:ta omalla koneellaan ole...

Tässä siis kuunneltavaa :)


                                               

Geokätköilyä pitkäperjantaina

Olisi pitänyt aavistaa jo heti aamusta, ettei tämä ole paras mahdollinen päivä kätköilyyn. Taivaalta tulee räntää, ja ehkäpä muutenkin olisi ollut hyvä päivä pysytellä kotosalla. Mutta jostain se kutina vain tuli, että nyt pitää päästä kätköjä etsimään ja ulkoilmaan.

Tutkittuani netistä lähialueen kätköjä, ja (mielestäni) napsautettuani ne gepsiin, suuntasinkin ensimmäiselle kätkölle. Klåsarön voimalaitos oli määränpäänä. Kartasta katsoin jo etukäteen summittaisen paikan ja parhaan reitin autolle. Lähestyässeni kohdetta iski ikävä tunne mahanpohjaan. Miksi gepsi ei jo näytä kätkön nimeä näytössään? Yrittää itsepintaisesti vain opastaa toisaalle purkkeja etsimään.

Paikan päällä selvisi miksi. Lataus ei ollutkaan onnistunut. Voihan rähmä! Ajoinko turhaan räntäsateessa pitkin mutkaisia hiekkateitä? Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto, ja olinhan katsonut kartasta summittaisen paikan. Ja sieltähän se löytyi! Heti ensimmäisellä "kopaisulla" käteen. Pitipä paikalta postuessa vielä napsaista yksi kuva muistoksi - vaikkei kuvan taso päätä huimaa...


Seuraavaksi ajattelin taktikoida, ja etsiä kätköä jonka tiesin varmasti olevan gepsissäni. Kurjaahan olisi ajella taas useita kilometreja huomatakseen, ettei kätköä ole laitteessa lainkaan.

Siispä Tuuskiin luolia tutkimaan. Täällä olinkin käynyt jo vuoden vaihteessa rämpimässä, mutta luovuttanut kertaalleen kun kätkö ei vain osunut näppeihin ja sukatkin oli märkänä. Ajattelin, että nyt nappaa, olinhan jo pari paikkaa saanut pois laskuista.

Lunta olikin tällä kertaa enemmän, ja pelipaikalle pääsy vaati hieman enemmän rämpimistä. Olihan siellä luolia kerrakseen, isompaa ja pienempää. Monta otollista kohdetta. Gepsikin tuntui toimivan moitteetta ja osoitti suuntaa. Helpommat kolot tutkin aluksi, vaikka gepsi toki sanoi, että "ei se vielä tässä ole". Kymmenen metriä olisi kivuttava kivikkoa ylöspäin, jos laitetta oli uskominen. Siispä suunta kohti ylempiä luolia. Puolessa välissä matkaa napsahti!

Nimittäin polvi. Tai oikeastaan vihlaisi enemmän kuin napsahti. Kipu sai silmät sumenemaan ja jalan lähtemään alta. Siinä sitä sitten istuttiin lumihangessa keskellä kivikkoa ja mietittiin, että mitäs nyt sitten? Polvi on tehnyt saman tempun ennenkin, ja silloin tarvittiin auttavaa kättä rappusten nousuun ja laskuun... Kipu kyllä yleensä on hellittänyt jonkin ajan jälkeen. Ja niin kävi onneksi nytkin, pienen jalan ravistelun jälkeen. Kiipeily ei kuitenkaan enää tuntunut niin kivalta vaihtoehdolta - varsinkaan kun ei koskaan tiennyt onko lumipeitteen alla kolo vai kivi. Päätin siis käyttää kivuttoman tilanteen hyväkseni ja laskeuduin maan tasalle. Luolia kaiholla katsoen...


Sinne jäi se kätkö kesäisempiä päiviä odottamaan. Ja taidanpa ensi kerralla ottaa kaverin matkaan - varmuuden vuoksi.

Yhtä suurta juhlaa!

Kristikunnan suurin juhla on jo melkein ovella. Paastonaika "vetelee viimeisiään" ja pian päästään murheesta iloon, pimeydestä valoon ja epätoivosta toivoon.

Postiluukusta kolahti tänään uusin Kotimaa-lehti ja sen kansikuva sai minut ajattelemaan tätä pääsiäisen juhlaa. Kannessa on siis ristiinnaulittu Jeesus, tumma risti taustalla, verenpunaista, ruskean kellertävää ja mustaa. Isolla yläkulmassa teksti "Sinun puolestasi - Tästä pääsiäisessä on kyse". Ja niinhän se on, siitä on kyse - siitä mitä ihmisten puolesta on tehty.

Tuli mieleeni, että mitenhän sitä ihminen juhlisi ja iloitsisi silloin kun saisi jotain niin suurta ja ihmeellistä, ettei oikein sitä ymmärtäisikään. Että joku lahjoittaisi jotain erittäin arvokasta juuri sinulle, vaikket ole tehnyt edes mitään kovin kummoista. Miten sitä juhlisi vaikka lottovoittoa silloin, kun ei ole edes lotonnut? Tai miten juhli sitä, kun sai kuulla pääsevänsä oppilaitokseen, jonne on erittäin vaikea päästä? Eikö se pääsiäisenkin ilo ole jotain sellaista, mutta vielä suurempaa?

Kuitenkin usein tuntuu siltä, että juuri se aika ennen pääsiäistä - se hiljaisuuden, surun ja eräänlaisen pimeyden aika on se, mikä on ihmisille "rakkain". Itsekin nautin suuresti juuri kiirastorstain jumalanpalveluksesta, ja erityisesti myös pitkäperjantain kirkosta, jolloin rämmitään siellä syvimmässä suossa. Alakulo ja synkkyys on kai osa suomalaisuuttakin. Sen jälkeen usein unohtuu se varsinainen juhliminen, johon on koko kevät valmistauduttu...

Itse ainakin mielelläni lopettaisin pääsiäisajan mahtaviin kekkereihin. Oikein varsinaiseen ilon festivaaliin. Jos se vain jotenkin onnistuisi. Voisin juhlia vaikka koko loppuvuoden (aina jouluun saakka) tätä suurinta juhlaa. Voisi olla tanssia ja laulua, taputusta ja soittoa, iloisia ihmisiä ja yhteistä ateriaa. Kaikkea kivaa ja ihanaa! Kevään ja uuden elämän kunniaksi.

Kokeillaan siis panostaa tänä pääsiäisenä siihen iloon ja valoon enemmän kuin suruun ja pimeyteen!