Korvaamaton puurtaja

Eräs lempiajattelijoistani on kirjoittanut seuraavan kiireeseen liittyvän tekstin:

"It was going to be on of Rabbit's busy days. As soon as he woke up he felt important, as if everything depended upon him. It was just the day for Organizing Something, or for Writing a Notice Signed Rabbit, or for Seeing What Everybody Else Thought About It."

(...vapaa suomennos a la Jenny menisi jotakuinkin näin... "Siitä oli tulossa yksi Kanin kiireisistä päivistä. Heti kun hän heräsi, hän tunsi itsensä tärkeäksi, ihan kuin kaikki riippuisi vain hänestä. Se oli juuri sellainen päivä joka oli kuin luotu Jonkun Organisointiin, tai Ilmoituksen Kirjoittamiseen - Allekirjoittaneena Kani, tai Mitä Mieltä Muut Ovat Tästä Kierrokseen.")

Voin tunnustaa, että kyllähän näitäkin päiviä joskus on. Sitä tuntee itsensä tärkeäksi - organisoijaksi, asioiden hoitajaksi, mielipiteiden kyselijäksi - ihmiseksi, jota ilman mistään ei tulisi mitään. Tai ei ainakaan ihan yhtä hyvää.

Joskus työmäärä sokeuttaa ihmisen. Ei näe muuta kuin kalenterin ja kaikki ne tehtävät joita on jonoksi asti. Tulee stressi. Mutta onko se stressi ja kiire välttämätöntä? Ollaanko me ihmiset tosiaan niin korvaamattomia ja ainutlaatuisia työssämme, että ilman juuri minua tai juuri sinua ei joku asia luonnistu? Onko kiire lopulta vain sitä, että haluaa kokea ja tuntea itsensä tärkeäksi?

Ja tottakai jokainen onkin tärkeä, ainutlaatuinen ja tarpeellinen työssään. Mutta olisi varmasi jokaiselle hyvä muistaa, että aivan korvaamaton ei ole kukaan. Työt tulevat hoidetuksi, tai jos eivät tule, niin tuskin se maata kaataa. Vähemmälläkin tuskailulla ja stressillä selviää. (tämä on kyllä enemmänkin muistutuksena itselle - olen huono muistamaan sen, etten ole korvaamaton).

Toisinaan on myös niitä päiviä, jolloin on menossa eräänlainen "flow-tila". Silloin tuo Kiireinen Päivä tuntuu mielekkäältä ja mukavalta, sellaiselta että Nyt Pistetään Hommat Pelittämään ja Saadaan Aikaan! Sellaisten päivien jälkeen on hyvä fiilis, ja sellainen olo että jotain tuli tehtyä. Adrenaliini virtaa.

Ehkä se stressi syntyykin siitä, että haluaisimme noita luontaisia Kiireisiä Päiviä enemmän, ja kun sellaista inspiraatiota ei tule, yritämme puskea itseämme silti samaan tahtiin?

Mutta eikös se ole vähän sama asia kuin autoillessa. Että ylinopeudella et ole perillä yhtään aikaisemmin - laitat vain itsesi riskialttiiksi onnettomuuksille tai vähintään sakoille.

Musiikin voima

Olin eilen vierailemassa "mummopiirissä". Kahviteltiin ja lauleskeltiin - samalla tultiin ajatelleeksi sitä, miksi jotkut laulut ovat niin tärkeitä ja mikä se musiikin rooli tässä elämässä oikein on.
Mummot on viisaita, ei voi muuta sanoa.

Yksikin siinä pohdiskeli, että kyllähän moni laulu kertoo ihmiselämästä paljon paremmin kuin vaikka jonkun luennoitsijan puhe. Ja kun itse saa vielä laulaa laulua, joka jotenkin liittyy omaan elämään ja tunteisiin, on se vähän niinkuin kävisi terapiassa. Tai kun kuulee kaunista musiikkia, tuntee jotenkin kuinka sisällä liikahtaa. Joskus tulee ihan kyynel silmään, välillä vain siitä että se on niin kaunista, joskus siitä, että tulee mieleen jotain itselle raskaita asioita. Ja se kyynel, se on hoitava.

Musiikki tuo mieleen muistoja - monenlaisia tuokiokuvia eletystä elämästä. Se tuo juhlaan tunnelman - ei joulukaan oikein olisi joulu ilman joululauluja.

Musiikki on kyllä minullekin ollut ihan lapsesta saakka ollut sellainen tunteita kanavoiva asia. Muistan, että erityisesti silloin kun jokin asia on minua painanut ja harmittanut, tuli istuttua pianon ääreen ja soitettua murheet pois... Laulu taas oli mukana menossa aina. Lallattelin milloin mitäkin, ja esimerkiksi autossa matkustaessani lauleskelin kaiken mitä mieleen juolahti siinä hetkessä tai mitä auton ikkunasta silmiini osui.

Yhä edelleen musiikki on minulle se luonnollisin tapa "puhua" tai ilmaista tunteita. Musiikki on luontevin tapa oppia asioita tai pitää niitä mielessä.

Mitä olisikaan elämä ilman musiikkia? Minun kohdalla se ainakin olisi autiompaa ja ahdistavampaa. Paljon jäisi sanomatta ja moni tunne kokematta.

Onneksi elämä soi!

Kun halvalla saa...

..niin pakkohan se on ostaa!

Näin moni ajattelee, ja helposti sitä itsekin siihen ajatusmalliin lankeaa. Ostaa, vaikkei tarvitse, kun halvalla kerrankin saa. Onpa sitä sanottu niinkin että "ihmiset ostaa vaikka paskaa paketissa kun halvalla saa..", pitänee varmasti usein paikkansa. Ajatellaan, ettei laadullakaan ole niin väliä, kun tuote on tarpeeksi halpa. Niinpä sitä tulee ostettua paljon roskaa. Ja lopulta, säästääkö sitä yhtään? Äitini aina sanoo, että "köyhän ei kannata halpaa ostaa".

Itse koin eräänlaisen ostohysterian eilen. Menin vähän kuin vahingossa erääseen osto- ja myyntiliikkeeseen ja sielläpä olikin tyhjennys myynti. Omistaja oli jäämässä eläkkeelle ja tilassa aloittaisi ensi kuussa sisustusliike. Kaikki tavara piti saada myytyä ennen sitä. Ja sellaiset oli hinnatkin. Kaunis vanha sohva 190€, kaikenlaisia kippoja ja kuppeja eurolla tai alle (ja näistä hinnoista siis vielä 40% pois..). Se, mikä sai kellot soimaan omissa korvissa oli, että kirjat maksoivat 60 senttiä kappale. Ja hyllystähän löytyi mm. Kansojen historiaa, erilaisia klassikoita (Aleksis Kiveä ym.), Sibeliuksen elämänkertaa, Kahlil Gibranin teoksia ja paljon muuta. Kirjat olivat hyväkuntoisia, toisista ei olisi arvannut että niitä on koskaan luettukaan.

Olen aina ollut heikkona kirjoihin. Suurin haaveeni, jo hyvin pienestä tytöstä lähtien, on ollut kirjastohuone jossa kaikki seinät ovat täynnä täysiä kirjahyllyjä. Onneksi mukanani tuolla osto- ja myyntiliikkeessä oli toinen samanlainen... saimme vääntää kättä kumpi saa mitkäkin kirjat (eivätkä kaikki päätyneet minun kotiini).

Ja lopulta. Eiväthän kirjat ole koskaan turhia?
Tokihan Kansakuntien vaiheet Maailmanhistoria vanhasta ajasta nykypäiviin -kokoelma on edelleen täysin käyttökelpoinen, olkoonkin painovuosi 1952. Ja kyllä jokaisella pitää olla joku painos Aleksis Kiven Nummisuutareista kirjahyllyssään... (kaikista muista ostamistani kirjoista puhumattakaan).

En siis katso, että olisin ostanut paljon turhaa vähällä rahalla. Sijoitin kirjallisuuteen ja sivistykseen!

Eri asia olisi, jos olisin ostanut kassi kaupalla kaikenlaista pientä krääsää - koriste-esineitä, kippoja ja kuppeja (niille ei ole kotona mitään tarvetta, pikemminkin päinvastoin). Toisin sanoen, olen kuitenkin sitä mieltä, että vähempi riittää elämässä. Ei sitä tavaraa tarvitse haalia - vaikka se olisi kuinka halpaa.

Liikkumisen sietämätön keveys

Pitäisi liikkua ja pitää itsestään huolta - sanovat tutut ja läheiset, lääkärit ja fysioterapeutit. Näin se sanoo oma järkikin, vaan ei viesti mene selkärankaan saakka.

Työkykyä olisi hyvä ylläpitää. Ja varsinkin silloin kun kolmekymppisenä on jo parit välilevyt pullahtaneet, toinen niistä revennyt ja päästänyt nesteitään valumaan paikkoihin, joihin ei pitäisi. Selkä on vaivannut teini-ikäisestä asti, mutta nyt siihen on vihdoin löytynyt tuo syykin. Tavallaan helpotus, tavallaan taas ei.

Nyt kun tiedän, että selän päivittäinen väsyminen ja ajoittaiset kipupäivät eivät ole "sellaista normaalia", tiedän myös että sille pitäisi tehdä jotain. Sitä voi helpottaa ja vähentää. En kuitenkaan saa itseäni raahattua saleille tai uimahalleille... hiihtämisestä puhumattakaan. Ei löydy selkärankaa, heh!

Pilates kuuluisi olevan erittäin hyvä lääke selkäongelmiin. Niinpä ostin kirjan. "Body Control Pilates Manual".

Sanovat, ettei pelkkä kirjan ostaminen riitä - niinpä lähdin kokeilemaan niitä ensimmäisen sivun liikkeitä. Hienosti sujui! Tosin liikunta jäi jotenkin sisäiseksi kun liike käsitti joko selällään lattialla makaamista ja erinäisten sisempien lihasten jännittämistä. Toisessa liikkeessä istuttiin ja "kuljetettiin hissiä ylös ja alas" tuolla tukilihaksistossa. Hassulta tuntui - tämäkö nyt on sitä liikuntaa?

Pitänee keksiä vielä joku hikijumpaa tämän Pilateksen rinnalle... sellainen, joka ei jää yhteen tai kahteen kertaan. Tai sitten kahlata kirjaa eteenpäin, jospa sieltä löytyisi vähän rankempiakin liikkeitä.

Musiikki on pelastanut minut liikunnalta tähän asti... vai lieneekö asia päinvastoin. Nyt on se hetki, kun olisi syytä harrastaa - vaikka sitten väkisin!

Amigurumi - Pupu

Toisinaan tulee tarve tehdä jotain käsillään. Olen aina pitänyt käsitöistä, mutta ongelmana on ollut se, etti kärsivällisyys riitä minkään ison työn loppuun tekemiseen. Niinpä käsityökoppa on täynnä puoliksi tehtyjä neuleita, sukkia, tilkkupeittoja ja muuta sälää.

Viime vuoden lopulla kuitenkin silmiini osui kirjakaupan hyllyltä opas amigurumien tekemiseen. Ne ovat pieniä maskotteja, virkattuja pehmoeläimiä tai hahmoja. Pakkohan se kirja oli napata mukaan! Kokeilin, ja jäin koukkuun.

Amigurumin tekee vaikka yhdessä illassa - tai siihen voi käyttää pidempiäkin aikoja. Riippuu paljon siitä, millaisia "bonus-juttuja" siihen tekee. Itse olen vielä aloittelija, ja olen pitäytynyt kirjan ohjeissa.

Viimeisin työn alla oleva amigurumi on tämä pieni pupu. Käytin siihen Novitan Puro batik lankaa (100% akryyli, puikko 2,50). Raidat tulivat siis langan mukana.

Valmis tuo ei vielä ole. Pupu kaipailee vielä silmiä ja kenties jotain pientä "tilpehööriä"/personalisointia. Silmät ovatkin olleet ongelmana useimmissa tekemissäni amigurumeissa. Ne voisi toki tehdä langalla, mutta mieluiten käyttäisin pieniä nappeja tai muita vastaavia... en vain ole löytänyt omalta paikkakunnaltani liikettä, jossa sopivia nappeja myytäisi. Pitänee jatkaa etsintöjä.

Naistenpäivä

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. 
Monesti kuulee kysyttävän "koskas se miestenpäivä on?". Tai lausahduksen "Noh, 364 päivää vuodesta on sitten miestenpäiviä". 

Naistenpäivä on jollain lailla menettänyt merkitystään länsimaisessa yhteiskunnassa. Naisten oikeudet ovat hyvällä mallilla ja tasa-arvo on monessa maassa kuten Suomessa jo itsestäänselvyys. Miksi siis viettää naistenpäivää, mikä sen funktio on? Onko tarkoitus se, että miehet muistavat jotenkin erityisesti lähipiirissään olevia naisia - ehkä jopa kohtelevat naista kuin nainen olisi jotenkin ylempiarvoinen?

Naistenpäivä on saanut alkunsa New Yorkissa 1800-luvulla, kun tehtaiden naistyöntekijät järjestivät lakkomielenosoituksen työolojensa parantamiseksi 8.3.1857.  1900-luvun alussa eri maissa julistettiin tuolle samaiselle päivälle kansallisia naisten  päiviä, joilla oli tarkoitus edistää naisten oikeuksia ja osallistumisvapautta. Ja vuonna 1975 julisti YK maaliskuun 8. päivän kansainväliseksi naistenpäiväksi.

Kyse on siis naisten oikeuksista ja arvosta yhteiskunnassa.


Onko naistenpäivä sitten enää ajankohtainen? Tässä pieni tietoisku naisten elämästä ympäri maailmaa:

– Maailmassa kuolee lähes 700 000 naista abortin seurauksena vuosittain.

– Käynnissä olevista konflikteista yli 95 prosentissa esiintyy vakavaa naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

– Yli 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään.

– Naisten osuus on lähes 70 prosenttia maailman noin 1,3 miljardista köyhästä. Maanviljelijät, epävirallisella sektorilla työskentelevät naiset, siirtolaiset, vammaiset ja vanhukset ovat erityisen alttiita köyhyydelle.

– Naisilla on pienemmät mahdollisuudet käyttää taloudellisia resursseja, mikä vaikuttaa kielteisesti naisten itsensä ja heidän perheidensä sekä yhteisöjen hyvinvointiin, mutta myös laajemmin talouskasvuun ja kehitykseen.

– YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan suurimmassa osassa maailmaa naisten mahdollisuudet omistaa maanviljelysmaata ja käyttää maasta saatavia tuloja ovat selkeästi pienemmät kuin miehillä.

– Naiset kantavat edelleen suhteettoman suuren vastuun palkattoman työn, kuten hoitotyön, tekemisestä, mikä estää heitä osallistumasta kokonaisvaltaisesti koulutukseen, työmarkkinoille ja julkiseen elämään.

– Maailmanlaajuisessa vertailussa naiset saavat yleisesti pienempää palkkaa kuin miehet ja heidän työllistymisensä on vähemmän turvattu. Naisten palkka on keskimäärin 17 prosenttia pienempi kuin miesten.

– Korkean tason työpaikat ovat yhä naisten saavuttamattomissa. Maailmalla ainoastaan yksi neljästä korkeamman tason virkamiehistä tai johtohenkilöistä on nainen.

– Maita, joissa naisilla ei ole (yhtäläistä) äänioikeutta:
Bhutan (kylävaaleissa ääni per perhe), Brunei, Libanon (miehillä äänestyspakko, koulutetuilla naisilla vapaaehtoinen äänioikeus), Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiraatit

Luominen

Alussa oli herääminen...
Kahvikuppillisen käteen saatuani ja koneen ääreen istuessani olin jo lähes hereillä. Tuttuun tapaani napsautin selaimeni yläosasta "facebook-nappia" - mutta voih, se ei vienytkään tutulle sivulle vaan herjasi olevansa poissa käytöstä!

Mikä nyt avuksi?

Kokeilin Twitteriä. Mielestäni melko mielenkiintoinen SoMe, mutten vielä ole päässyt siihen sisälle. Se ei siis jaksanut viihdyttää koko aamukahviaikaa. Seuraavaksi singahdin Google+ sivulleni. Siellä ei tapahdu juurikaan mitään. Facebook on vielä(kin) se media, jota ystäväni käyttävät. *harmistus*

Mutta hetkinen.. mikäs tuo blogger-napukka tuolla yläreunassa on? Sitä en ole vielä painanutkaan!

Minulla on ollut jos jonkinlaisia pieni blogeja - monet ovat vuosien myötä joutuneet unholaan ja jääneet vain bittiavaruuteen kummittelemaan. Yhtä blogia olen säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoitellut, mutta vain anonyymina ajattelijana. Ehkäpä tällainen henkilökohtainen blogi, jota tutukin pääsisivät lukemaan (vaan ketä kiinnostaa?) voisi olla hauska?

Niinpä aikani kuluksi sellaisen perustin.

Katsotaan nyt, tuleeko tänne tämän ensimmäisen sekavan tekstin jälkeen enää toista... Time will tell!