Mammalomalle laskeutuminen

Meillä eletään meidän pienessä (toistaiseksi kahden hengen) perheessä jännittäviä muutoksen aikoja. Perheeseen on tulossa kolmas jäsen, näillä näkymin heinäkuussa. Ajatukset ovatkin jo kovasti tässä elämänmuutoksessa, ja työstressi on monella tapaa jäänyt taka-alalle.

Uuden jäsenen tuloa on valmisteltu monin tavoin. On hankittu erinäisiä huonekaluja ja muita tarpeellisia välineitä, vaunua, istuinta ja vaatettakin. Tulevat vanhemmat ovat käyneet perhevalmennuksessa saamassa oppia siitä, mitä on edessä. Ultrassa ollaan saatu ihailla pientä elämänalkua. On mietitty nimiä ja sitä, millainen tuo pieni ihminen joka vielä asuu mahassa mahtaa sitten olla tempperamentiltaan ja persoonaltaan.                          

Työssä olen miettinyt, kuka hoitaa kaiken sen, mitä minä yleensä olen hoitanut. Kuka ottaa kuorot siipiensä suojaan? Kuka pitää rippikoulutunteja ja -leirejä? Kuka hoitaa bändikämppää? Kuka järjestää vapaaehtoisille musisoijille tekemistä ja palvelutalokeikkaa?

Nyt kun sijaiset on selvillä alkaakin huolehtimisen määrä työasioiden suhteen olla ohi. Ehkä vasta nyt alan todella tajuta sen, että tosiaan.. tässä ollaan viimeistä kertaa pitkään aikaan näiden ihmisten kanssa tekemässä yhteistyötä. Vaikka vuosi meneekin nopeasti, voi tietyn haikeudenkin aistia ilmassa. Eilen kun lähdin toisen kuoroni kevätkonsertista kotiin monen onnentoivotuksen ja halauksen saattelemana, oli kyynelkin jo lähellä. Ihmisiähän nyt toki voi nähdä vaikka ei kuoroa vetäisikään, mutta jotain on kuitenkin saatettu eräänlaiseen päätökseen. Menee vähintäänkin puolitoista vuotta ilman tuota kuoroelämää. Ja kukapa voi koskaan tietää mitä siinä välissä tapahtuu?
Tällä viikolla "hyvästelen" hetkeksi myös toisen kuoroni. Saa nähdä mikä tunne on sen jälkeen. Kaksin verroin haikeampi, epäilen.    

. (Kuorolaisten antamasta kortista napattu kuva)

Sitten onkin jäljellä enää kolme viikkoa töitä. Niistä viimeinen kokonainen viikko menee rippileirillä, joten ennen sitä olisi jotenkin vielä sanottava "hei-heit" työtovereille. Mutta kokonaista vuotta en taida kyllä olla erossa heistä, vaan minulla on vakaa aikomus käydä heitä silloin tällöin tervehtimässä.. ainakin sitten kun lapsi on saanut muutaman kuukauden ikää itselleen.

Mietin tässä, että vaikka on ihanaa jäädä työstä pois, varsinkin tällaisen syyn takia, niin kyllä sekin vaan on suuri siunaus, että voi rakastaa omaa työtään ja työtovereitaan niin paljon että ikävä jää!