Ei kannata, ihan turhaa.. Vai onko?

Olen miettinyt usein tätä paikallista mentaliteettia mitä tulee kaikkeen rakentamiseen ja kehittämiseen. Monesti tuntuu, että jokainen uusi idea torpataan siltä seisomalta ja kaikessa nähdään vain huonoja puolia. Pessimisti ei pety, sanotaan, mutta täällä kyllä petytään vähän joka asiassa. Valittaminen on harrastustoimintaa ja kahvipöytäkeskustelujen suola. Tekstaripalstat täyttyvät viesteistä jos jotain kaupungissa tapahtuu, tai jos ei tapahdu. Huonoa on, ja ikävää kaikki!

Otetaanpa jokunen esimerkki.

Kotkassa on mitä upeimmat puistoalueet ja ympäri kaupunkia on kauniiden istutusten lisäksi ripoteltu monenlaista taidetta. Tämähän on siis huono juttu koska "ihan turhaa rahanmenoa, mitä hyötyä noista on, ei niitä kukaan tajuakaan, kyllä sen rahan vois käyttää paremminkin." 

Kotkassa on merimuseo Vellamo sekä merikaloja esittelevä akvaario (ja mitä muuta siellä onkaan) Maretarium. Sekin on huono juttu koska, "kuka niissä nyt täältä Kotkasta käy, ei tuommoinen kannata kun ei riitä kävijöitä.. Rahan tuhlausta vaan!"

Kotkassa on erittäin laadukasta kaupunginteatteri sekä todella hyvätasoinen kaupunginorkesteri Kymi Sinfonietta. Tämäkin on huono koska "köyhät köyhtyy, mutta kulttuuriin annetaan silti vielä jotain rahaa, ei näissä kukaan käy.."

Kaupungin laitamilta purettiin käyttämätön (ei millään tavalla historiallinen) pieni tehdasrakennus vai mikä lie höyrykeskus piippuineen. Tämä oli huono, koska yksi kaupunkinäkymä muuttui toiseksi. (Sivuhuomautuksena, en vieläkään tajua, mistä se rakennus on purettu, ei ollut ikinä osunut silmään).

Uuden moottoritien myötä on rakennettu meluaitaa ja -valleja. Tämä on huono, koska "ne on ihan väärän värisiä ja rumia ja lisäksi ne peittää ikävästi maisemia". Koska täällä näemmä halutaan katsella ja eritoten kuunnella moottoritietä kulkevaa rekkaliikennettä...? Linnunlaulu on niiiiin yliarvostettua...

Myös kaikenlaiset hotelli- ja kylpyläsuunnitelmat on torpattu kaupunkilaisten taholta saman tien kun joku on kehdannut sellaista edes ehdottaa. "Kuka niitä nyt täällä käyttää, ei me tarvita hotellia, eikä täällä kukaan käy, paitsi meripäivillä". Matkakeskustakaan ei kannata rakentaa, ei ainakaan junaradan tai torin läheisyyteen, "tuolta kaupungin toiselta laidalta on sitten niin pitkä matka kävellä Helsingin bussille, kun me käydään sillä muutama kerta vuoteen.."

Sitä vaan ihmettelen, että eikö se ole hyvä että yritetään kehittää kaupunkia ja tehdä siitä houkutteleva myös ulkokuntalaisille? Sitä mukaa kun tehtaat lakkautetaan ja työt loppuvat sieltä suunnasta, olisi tärkeää panostaa johonkin muuhun.. Vaikkapa sitten palveluun ja turismiin. Jospa tänne vielä joskus, kovasta vastustuksesta huolimatta, saataisi takaisin yliopiston "sivukonttorikin". Kun vanha ei enää toimi, on keksittävä uutta. 

Vai ollaanko me niin lannistuneita kaikkeen, ettei mitään kannata. Kaikki on vain rahan tuhlausta ja turhaa. Mitä tahansa tehdään, menevät verorahat aina väärään paikkaan. Vai onko se tosiaan vain se valittamisen kulttuuri?

Voisiko sitä kulttuuria muuttaa? Voisiko olla ylpeä omasta kotikaupungistaan, kehittää sitä ja kutsua muitakin ihastelemaan sitä?

Tervetuloa Kotkaan! Täällä on (kaikesta vastustuksesta huolimatta;) paljon nähtävää ja koettavaa. On kaunis meri ja saaristo, on upeat puistoalueet, on kauppakeskusta, museota ja akvaariota sekä monenlaista tapahtumaa. 

www.kotka.fi

Www.kaakko135.fi

Mammalomalle laskeutuminen

Meillä eletään meidän pienessä (toistaiseksi kahden hengen) perheessä jännittäviä muutoksen aikoja. Perheeseen on tulossa kolmas jäsen, näillä näkymin heinäkuussa. Ajatukset ovatkin jo kovasti tässä elämänmuutoksessa, ja työstressi on monella tapaa jäänyt taka-alalle.

Uuden jäsenen tuloa on valmisteltu monin tavoin. On hankittu erinäisiä huonekaluja ja muita tarpeellisia välineitä, vaunua, istuinta ja vaatettakin. Tulevat vanhemmat ovat käyneet perhevalmennuksessa saamassa oppia siitä, mitä on edessä. Ultrassa ollaan saatu ihailla pientä elämänalkua. On mietitty nimiä ja sitä, millainen tuo pieni ihminen joka vielä asuu mahassa mahtaa sitten olla tempperamentiltaan ja persoonaltaan.                          

Työssä olen miettinyt, kuka hoitaa kaiken sen, mitä minä yleensä olen hoitanut. Kuka ottaa kuorot siipiensä suojaan? Kuka pitää rippikoulutunteja ja -leirejä? Kuka hoitaa bändikämppää? Kuka järjestää vapaaehtoisille musisoijille tekemistä ja palvelutalokeikkaa?

Nyt kun sijaiset on selvillä alkaakin huolehtimisen määrä työasioiden suhteen olla ohi. Ehkä vasta nyt alan todella tajuta sen, että tosiaan.. tässä ollaan viimeistä kertaa pitkään aikaan näiden ihmisten kanssa tekemässä yhteistyötä. Vaikka vuosi meneekin nopeasti, voi tietyn haikeudenkin aistia ilmassa. Eilen kun lähdin toisen kuoroni kevätkonsertista kotiin monen onnentoivotuksen ja halauksen saattelemana, oli kyynelkin jo lähellä. Ihmisiähän nyt toki voi nähdä vaikka ei kuoroa vetäisikään, mutta jotain on kuitenkin saatettu eräänlaiseen päätökseen. Menee vähintäänkin puolitoista vuotta ilman tuota kuoroelämää. Ja kukapa voi koskaan tietää mitä siinä välissä tapahtuu?
Tällä viikolla "hyvästelen" hetkeksi myös toisen kuoroni. Saa nähdä mikä tunne on sen jälkeen. Kaksin verroin haikeampi, epäilen.    

. (Kuorolaisten antamasta kortista napattu kuva)

Sitten onkin jäljellä enää kolme viikkoa töitä. Niistä viimeinen kokonainen viikko menee rippileirillä, joten ennen sitä olisi jotenkin vielä sanottava "hei-heit" työtovereille. Mutta kokonaista vuotta en taida kyllä olla erossa heistä, vaan minulla on vakaa aikomus käydä heitä silloin tällöin tervehtimässä.. ainakin sitten kun lapsi on saanut muutaman kuukauden ikää itselleen.

Mietin tässä, että vaikka on ihanaa jäädä työstä pois, varsinkin tällaisen syyn takia, niin kyllä sekin vaan on suuri siunaus, että voi rakastaa omaa työtään ja työtovereitaan niin paljon että ikävä jää!

Voi stressi!

Kävin reilu viikko sitten TTK:n koulutuksessa opiskelemassa työsuojeluasiaa. Aiheena oli psykososiaalinen kuormitus, eli toisin sanoen henkinen kuormitus ja vielä simppelimmin sanottuna stressi. Meitä kurssilaisia olivat valistamassa asiasta Tarja Räty ja Jaana Pakka. Tämä oli yksi parhaimmista koulutuksista joihin olen osallistunut! Yritänpä tehdä jonkinlaista koontia siitä, mitä kaikkea jäi käteen.

Vaikka stressistä puhutaan jatkuvasti ja nettikin on varmasti pullollaan erilaisia stressinhallintakeinoja, minut silti yllätti miten suuri ongelma se on. Stressi on toiseksi yleisin työterveysongelma Euroopassa, työssäkäyvistä yli puolet kokee työkuormituksen aiheuttavan haittaa terveydelle ja jopa 40% pelkää loppuunpalamista. Itseasiassa 50-60% menetetyistä työpäivistä liittyy stressiin tai muihin psykososiaalisiin kuormitustekijöihin. Vuonna 2013 Kelan korvaamia sairaspäiviä oli mielenterveyden häiriöiden osalta (johon stressi ja työuupumus luokitellaan) lähes 3,5 miljoonaa. Lisäksi psykososiaalinen kuormittuminen lisää muidenkin sairaspoissaolojen määrää. Selkä krakaa helpommin, flunssa vaivaa pidempään jne..

Stressi itsessään ei ole huono asia, ihminen toimii sressillä (tavallaan). Ongelmaksi se muodostuu silloin kun se on pitkäaikaista, kuormitus on erityisen voimakasta tai stressitilojen välillä ei ole riittävää palautumista ja kuormitus ikäänkuin kasautuu pikkuhiljaa.

No mikäs sitä stressiä nyt sitten aiheuttaa?
Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työtehtävän, työympäristön, työyhteisön/organisaation ominaisuuksia joista seuraa stressin tunnetta ja fysiologisia oireita. Henkinen kuormittuminen onkin monen asian summa:
Työn kuormitustekijät - millaiset asiat työssä rasittavat kehoa ja mieltä?
Esimiehen ja työyhteisön tuki - saanko apua ja tukea, voinko antaa palautetta, otanko puheeksi asioita?
Riittävä palautuminen - Osaanko, voinko ja onko aikaa palautua?
Työntekijätn ominaisuudet - miten voin, riittääkö osaaminen, millainen on asenteeni ja motivaationi?
Työn voimavaratekijät - löydänko työniloa ja mielekkyyttä?
Elämäntilanne - onko työ ja muu elämä tasapainossa?
Lisäksi eri ihmiset reagoivat stressitekijöihin eri tavoin, olemmehan kaikki erilaisia.

Miten tätä henkistä kuormittumista voisi sitten ehkäistä? No vaikka näillä keinoin:

Hyvä palautuminen!
- hyvä ruoka ja ruokailurytmi
- tauot työssä
- monipuolinen liikunta
- vapaa-aika ja rennosti ottaminen (muista harrastukset ja ystävät)
- taidonhallintakokemukset (tee jotain mitä osaat)
- opettele hiljaisuutta
- täytä työhuone viherkasveilla (tuntemus luonnosta)
- keltainen väri auttaa keskittymään ja vähentää melatoniinin tuotantoa (työhuoneeseen, ei makuuhuoneeseen!) ;)
- pieni "äänimelu" saattaa auttaa parempiin suorituksiin (n.70dB), esim musiikki
- eläinlasten kuvat auttavat keskittymään ja lisäävät lempeydentunnetta
- päikkärit, joille paras aika olisi n. klo 14

Rauhoitu hyvä ihminen...
- kun hermostuttaa, hengitä syvään ainakin kolme kertaa.
- kun joku sättii sinua, kuvittele ympärillesi läpinäkyvä suojakupla josta ilkeät sanat kimpoavat pois.
- kun stressaat, syynä saattaa olla pelko ja tarvitset turvallisuuden tunnetta. Pysähdy, vie käsi vatsan päälle. Pidä siinä minuutti, hengitä.
- kun mikään ei onnistu, laita silmät kiinni ja luo mielikuvia onnistumisista - viivy siinä muutama minuutti.
- kun empatia loppuu tuo mieleen ihminen tai lemmikkieläin, jota kohtaan tunnet lempeyttä. (Eläinvauvojen kuvat netissä toimivat myös) Kehu itseäsi päivittäin pienistäkin asioista.
- kun et saa sanottua mitä tarkoitat, kirjoita ajatuksesi ylös. Tai tee mielessäsi harjoitus jossa käyt läpi tilanteen niin, että se päättyy kuten haluat.

Kun kaikki muuttuu...
- selvitä itsellesi mistä muutoksesta on kyse ja miksi se tehdään.
- kysele, keskustele, ota selvää.
- hyväksy tunteesi ja ajatuksesi, mutta älä anna niiden viedä mennessään.
- pidä hyvä huoli itsestäsi kokonaisvaltaisesti
- motivoidu ja sitoudu muutokseen

Asiat lokeroihin!
* Asiat joista voin itse päättää. (asenne, teot, ajatukset)
* Asiat joihin voin vaikuttaa, mutta joista en voi päättää. (muista vaikuttaa ja sanoa ääneen)
* Asiat joita en voi päättää ja joihin en voi vaikuttaa. (älä murehdi turhaan)

Kerää psykologista pääomaa.
(TOSI) Toivo - Optimismi - Sinnikkyys - Itseluottamus
nämä ovat harjoittelulla kaikille mahdollisia omata.
Korkea psykologinen pääoma on yhteydessä myönteisiin tunteisiin, työmotivaatioon ja sitoutumiseen. Ne auttavat suoriutumaan työssä, lisäävät tyytyväisyyttä, antavat hyviä työyhteisötaitoja ja joustavuutta, ongelmanratkaisukykyä sekä parempaa johtajuutta. Ne vähentävät sairastavuutta ja lisäävät työtehoa.

Yksi stressinhallinnan väline on Mindfulness - hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Tähän pitäisi itsekin vielä vähän enemmän tutustua. Tutkimusten mukaan sillä on positiivisia vaikutuksia stressiin ja uupumukseen, kroonisen kivun hallintaan, murehtimissairauksiin, masennukseen sekä tunne-elämän epävakauteen.


Jos nyt sitten kuitenkin käy niin, että kuormitus painaa ja olet uupunut niin muista:
- puhu tuntemuksistasi läheisillesi
- varaa aika keskusteluun esimiehesi kanssa
- hakeudu työterveyshuoltoon
- hyväksy asiat ja tuntemuksesi
- pohdi arvojasi, toiveitasi ja odotuksiasi
- kartoita työtilannettasi, vastuutasi, mikä sujuu mikä ei
- mieti mitä voisit muuttaa ja miten sopeutua siihen mitä ei voi muuttaa
- ala toteuttaa muutoksia
- keskity itsesi hoitamiseen

Jos taas huomaat työkaverissasi uupumisen merkkejä niin puutu tilanteeseen. Kysele vointia usein, kerro hänelle miltä tilanne sinusta näyttää, älä loukkaannu jos sinut ja tukesi torjutaan. Älä kuitenkaan ota kantaaksesi vastuuta työkaveristasi tai hänen tilanteestaan, mutta tue häntä ottamaan vastuu itse. Herätä keskustelua työyhteisön asioista. Huolehdi omasta jaksamisesta!

Työuupumuksen merkkejähän ovat:
Voimakas yleistynyt väsymys jolloin lepo ei enää virkistä eikä väsymys liity mihinkään yksittäiseen urakkaan.
Kyynistyneisyys. Kun asenteet työtä kohtaan muuttuvat eikä työllä tunnu enää olevan mitään merkitystä.
Alentunut aikaansaamisen tunne "Olen huonompi työntekijä kuin muut. Olen huonompi kuin aiemmin"
Mikään ei kiinnosta, elämänhalua katoaa ja on masennusta.
Runsaasti yleisiä stressioireita kuten päänsärkyä, sydänoireita, verenpainemuutoksia, vatsavaivoja ja unihäiriöitä.


Testaa oma kuormittuneisuutesi:

* Aika tuntuu jatkuvasti loppuvan kesken, ei ole aikaa perheelle eikä muille ihmissuhteille.
* Nukun huonosti ja olen jo valmiiksi väsynyt herätessäni tai heräilen aamuyöstä enkä saa unta.
* Minun on vaikea keskittyä asioihin.
* Ärsyynnyn herkemmin kuin tavallisesti.
* Työ tuntuu vievän kaikki voimani.
* Minulla on liikaa töitä.
* En pysty vastaamaan kaikkiin vaatimuksiin ja odotuksiin. (muiden asettamiin tai itse asettamiini)
* Jännitän ja stressaan asioita
* Itken herkästi
* Minulla on rintakipuja ja/tai rytmihäiriöitä, korkea verenpaine, päänsärkyä, niska/hartiakipuja

Jos vastasit kyllä ainakin 3-4 kohtaan, on aika pysähtyä miettimään, miten voisit kohentaa työhyvinvointiasi.


Sanottakoon vielä se että...
Kun päätän itse olla aktiivisesti vastuussa omasta elämästäni ja hyvinvoinnistani, luon itselleni ajatus- ja toimintamalleja. En odota että muut muuttuvat, vaan otan itse itsestäni ja elämästäni vastuun. Tarinan muodossa sama:
Kaksi intiaania istui iltanuotiolla. Vanhempi kertoi nuoremmalle, että hänen pään sisällään taistelivat kaksi sutta. Toinen susi rohkaiseen intiaania toistuvasti muistuttamalla, miten hyvä intiaani on ja miten hyvin hänelle aina käy. Toinen susi sanoo jatkuvasti, miten epäonnistunut intiaani on ja miten kaikki menee lopulta huonosti. Nuori intiaani kysyi kumpi susista sitten voittaa. Vanhempi vastasi: "Se jota minä ruokin."


Harjoitus jokaiselle päivälle!
1. Mieti tästä päivästä ainakin kolme myönteistä asiaa
2. Mieti huomisesta päivästä vähintään kolme myönteistä asiaa.

Muistoja pääsykokeista

Kirkkomuusikkojen facebook-ryhmässä kyseltiin tässä päivänä eräänä, että mitä soitit ja lauloit Sibelius-Akatemian pääsykokeissa, ja jäikö hyviä muistoja. Hetken mietittyäni tulin tulokseen, etten muista juuri mitään. Omalla kohdallani noista pääsykokeista on jo ...hetkinen... lähes 16 vuotta aikaa.

Jäin kuitenkin lueskelemaan muiden muisteloja ja pikkuhiljaa omakin muisti alkoi toimia. Olin ennen vuotta 1999 soittanut vain pianoa. Kanttorin sijaisuuksia olin toki tehnyt kotiseurakunnassa ja sitä kautta ollut kosketuksissa urkuihinkin. Muutamia urkutunteja sain ennen noita pääsykokeita, juuri sen verran että ehdin oppia ne pari vaadittua urkukappaletta ja samalla siis jalkiosoittoakin. Mitään muistikuvaa kappaleista ei ole. Urkunäytteestä muistan Erkki Tuppuraisen, professorimme, joka ystävällisesti tiedusteli minulta tarvitsenko apua rekisteröintiin (äänikertojen valintaan). Otin avun ilolla vastaan, vaikka hetken jouduin mielessäni miettimään mitä rekisteröinti tarkoittaa. Lisäksi siellä piti soittaa jostain heidän antamastaan nuotista prima vistana. En tajunnut että jossain vaiheessa olisi pitänyt tulla jalatkin mukaan soitantaan. Mietin vain että tämähän on helppoa ku heinänteko! Kunnes lautakunta korjasi virheeni ja sain uuden yrityksen - jalkion kanssa. 

Pianonäytteestä muistan jopa suurinpiirtein mitä soitin. Jotain Bachin sarjoja ja Ilmari Hannikaisen Suihkulähteellä. Jälkimmäistä soittaessani koin täydellisen bläkärin. Paniikki iski. Aivoissani ei tapahtunut mitään, muistikuvat kappaleen jatkosta loistivat poissaolollaan. Soitin siis ilman nuotteja. Lautakunta oli kuitenkin jotenkin rauhoittava. Ymmärtäväisesti pyysivät aloittamaan uudestaan "ota vähän vauhtia taaempaa ja kyllä se muistuu mieleen". Ja niinhän se teki. Taisivat kehua lopuksi soittoa, jos oikein muistan. 

Laulunäyte olikin jännittävä. En ollut saanut yhtäkään laulutuntia. Kun luin pääsykoevaatimuksista että pitäisi joku lied laulaa, en tiennyt edes mitä se tarkoittaa. Mitä ne ovat? Lauloin sitten Souda, souda sinisorsa sekä jonkun saksalaisen liedin.. suomeksi. Sain ensimmäisen oppini Akatemiasta sen näytteen aikana. Saksalaiset liedit lauletaan aina saksaksi. Olavi Hautsalo taisi kysyä että "Niin.. Sinä et siis ole käynyt lainkaan laulutunneilla?" ...no en.. Ja sen varmasti kuuli.

Pääsykokeissa oli vielä teoriakokeita ja solfa-kokeita.. Olipa haastattelukin. Muistaakseni siellä sanottiin minulla olevan hiljainen ääni. No näinhän se on. Lienee kuitenkin jo hiukan voimistunut vuosien varrella... Kysyttiin myös, miksi Kuopio oli minulla ykkösvaihtoehtona. No tietysti siksi, että vain siellä oli yhtenä suuntautumisvaihtoehtona projekti ja mahdollisuus gospel-opintoihin. 

En juurikaan muista muita pääsykoejännittäjiä. Joku poika siellä oli (en muista nimeä) kenen kanssa usein jännättiin saman oven takana. Oli Kalevi Kiviniemen lähisukua. Mieleen jäikin, kun Kalevi kävi tsemppaamassa sukulaispoikaansa ja toivotti kädestä pitäen onnea siinä samalla myös minulle. Liekö sillä ollut tekemistä asian kanssa, mutta kuin ihmeen kaupalla, pääsin kuin pääsinkin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan. (Kuka on Kalevi Kiviniemi ja miten hän liittyy kirkkomusiikkiin)

Ja milloin tiesin hakeutuvani Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolle? 

Noh. Samana keväänä kun piti hakea.

Minun suunnitelmani oli aina opiskella joko pianonsoiton opettajaksi tai luokanopettajaksi. Mutta en ole katunut tätä silloin yllättäen kohdalle tullutta vaihtoehtoa, jonka eräs musiikkiopiston opettajista minulle sinä keväänä keksi. Kirkkomusiikin opiskelu Kuopiossa oli monipuolista, sai soittaa erilaisia soittimia yksin ja bändissä tutustua erityylisiin musiikkilajeihin, laulaa yksin ja yhdessä, johtaa kuoroa ja soitonyhtyettä, ja ties mitä kaikkea muuta! Lisäksi kanttorin työ ei ole hassumpi ammatti. Eli ihan hyvinhän siinä lopulta kävi!

Ihmettelen tosin vieläkin, että joku on voinut nähdä potentiaalia kaiken tuon pääsykokeissa harrastamani mokailun seasta. Vahinkoja sattuu?