Muistoja pääsykokeista

Kirkkomuusikkojen facebook-ryhmässä kyseltiin tässä päivänä eräänä, että mitä soitit ja lauloit Sibelius-Akatemian pääsykokeissa, ja jäikö hyviä muistoja. Hetken mietittyäni tulin tulokseen, etten muista juuri mitään. Omalla kohdallani noista pääsykokeista on jo ...hetkinen... lähes 16 vuotta aikaa.

Jäin kuitenkin lueskelemaan muiden muisteloja ja pikkuhiljaa omakin muisti alkoi toimia. Olin ennen vuotta 1999 soittanut vain pianoa. Kanttorin sijaisuuksia olin toki tehnyt kotiseurakunnassa ja sitä kautta ollut kosketuksissa urkuihinkin. Muutamia urkutunteja sain ennen noita pääsykokeita, juuri sen verran että ehdin oppia ne pari vaadittua urkukappaletta ja samalla siis jalkiosoittoakin. Mitään muistikuvaa kappaleista ei ole. Urkunäytteestä muistan Erkki Tuppuraisen, professorimme, joka ystävällisesti tiedusteli minulta tarvitsenko apua rekisteröintiin (äänikertojen valintaan). Otin avun ilolla vastaan, vaikka hetken jouduin mielessäni miettimään mitä rekisteröinti tarkoittaa. Lisäksi siellä piti soittaa jostain heidän antamastaan nuotista prima vistana. En tajunnut että jossain vaiheessa olisi pitänyt tulla jalatkin mukaan soitantaan. Mietin vain että tämähän on helppoa ku heinänteko! Kunnes lautakunta korjasi virheeni ja sain uuden yrityksen - jalkion kanssa. 

Pianonäytteestä muistan jopa suurinpiirtein mitä soitin. Jotain Bachin sarjoja ja Ilmari Hannikaisen Suihkulähteellä. Jälkimmäistä soittaessani koin täydellisen bläkärin. Paniikki iski. Aivoissani ei tapahtunut mitään, muistikuvat kappaleen jatkosta loistivat poissaolollaan. Soitin siis ilman nuotteja. Lautakunta oli kuitenkin jotenkin rauhoittava. Ymmärtäväisesti pyysivät aloittamaan uudestaan "ota vähän vauhtia taaempaa ja kyllä se muistuu mieleen". Ja niinhän se teki. Taisivat kehua lopuksi soittoa, jos oikein muistan. 

Laulunäyte olikin jännittävä. En ollut saanut yhtäkään laulutuntia. Kun luin pääsykoevaatimuksista että pitäisi joku lied laulaa, en tiennyt edes mitä se tarkoittaa. Mitä ne ovat? Lauloin sitten Souda, souda sinisorsa sekä jonkun saksalaisen liedin.. suomeksi. Sain ensimmäisen oppini Akatemiasta sen näytteen aikana. Saksalaiset liedit lauletaan aina saksaksi. Olavi Hautsalo taisi kysyä että "Niin.. Sinä et siis ole käynyt lainkaan laulutunneilla?" ...no en.. Ja sen varmasti kuuli.

Pääsykokeissa oli vielä teoriakokeita ja solfa-kokeita.. Olipa haastattelukin. Muistaakseni siellä sanottiin minulla olevan hiljainen ääni. No näinhän se on. Lienee kuitenkin jo hiukan voimistunut vuosien varrella... Kysyttiin myös, miksi Kuopio oli minulla ykkösvaihtoehtona. No tietysti siksi, että vain siellä oli yhtenä suuntautumisvaihtoehtona projekti ja mahdollisuus gospel-opintoihin. 

En juurikaan muista muita pääsykoejännittäjiä. Joku poika siellä oli (en muista nimeä) kenen kanssa usein jännättiin saman oven takana. Oli Kalevi Kiviniemen lähisukua. Mieleen jäikin, kun Kalevi kävi tsemppaamassa sukulaispoikaansa ja toivotti kädestä pitäen onnea siinä samalla myös minulle. Liekö sillä ollut tekemistä asian kanssa, mutta kuin ihmeen kaupalla, pääsin kuin pääsinkin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan. (Kuka on Kalevi Kiviniemi ja miten hän liittyy kirkkomusiikkiin)

Ja milloin tiesin hakeutuvani Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolle? 

Noh. Samana keväänä kun piti hakea.

Minun suunnitelmani oli aina opiskella joko pianonsoiton opettajaksi tai luokanopettajaksi. Mutta en ole katunut tätä silloin yllättäen kohdalle tullutta vaihtoehtoa, jonka eräs musiikkiopiston opettajista minulle sinä keväänä keksi. Kirkkomusiikin opiskelu Kuopiossa oli monipuolista, sai soittaa erilaisia soittimia yksin ja bändissä tutustua erityylisiin musiikkilajeihin, laulaa yksin ja yhdessä, johtaa kuoroa ja soitonyhtyettä, ja ties mitä kaikkea muuta! Lisäksi kanttorin työ ei ole hassumpi ammatti. Eli ihan hyvinhän siinä lopulta kävi!

Ihmettelen tosin vieläkin, että joku on voinut nähdä potentiaalia kaiken tuon pääsykokeissa harrastamani mokailun seasta. Vahinkoja sattuu?