Vaihtoaskel-hyppy!

Kesäloma on jo lopuillaan, ja valitettavasti se kului enimmäkseen kaikenlaisia vaivoja parannellessa. Mutta onneksi jotain hauskaa ehti lomaan sisältyä. Kävimme nimittäin viime perjantaina lavatansseissa!

Olen lapsena ja nuorena viettänyt montakin iltaa tanssilavalla tai erilaisissa tansseissa. Muistelen, että silloinkin oli hauskaa päästä pyörähtelemään valssia isukin kanssa, tai pomppimaan humppaa perhetutun kanssa, tai kokeilemaan äidin kanssa, että miten se polkka menikään. Lisäksi oli aina mahtavaa katsella sitä, miten hienosti ihmiset osaavat tanssia monenlaisia eri tanssityylejä ja monella eri tavalla.

Paljonkaan ei ollut vuosien jälkeen muuttunut. Lavalla oli ehkä vähän vähemmän porukkaa, mutta sanoisin, että sitäkin taitavampaa. Mahtui sinne myös meitä nuoria-aikuisia, jotka haparoivin askelin kokeilivat "fuskua" - tai mikä se onkaan - se vaihtoaskelin menevä, joka käy jokaiseen musiikkiin? Ja näkyihän siellä paljon tuttua kylän väkeä, oli kiva jutustella Pyhtään lavan tansseista ja niiden kehityksestä tätini kanssa, joka näitä tansseja on siellä jo vuosikausia ollut mukana järjestämässä.

Väki vähenee, pidot paranee... ei taida päteä tähän. Lavatansseja on vähennetty vuosi vuodelta tuolla Pyhtään VPK:n lavalla. Ennen oli kymmenet kesässä, nyt on kuudet. Ilmeisesti tänä vuonna on päästy hivenen plussan puolelle, että ehkä ensi vuonnakin vielä tansseja järjestetään. Ensin kummastuin puhetta siitä, että on vähän väkeä. Sitten tajusin, ettei voi olla halpaa hommata ihan nimekkäitä tanssiorkestereita vajaalle 300 tanssijalle. Lavan kävijäennätys taitaa olla 1800 tanssijaa/kuuntelijaa yhdessä illassa.

Niin mukavaa oli lavatansseissa käydä, että toivoisin sen nousevan taas "muotiin". Kehotan kaikkia kokeilemaan, ja käymään joskus tansseissa. Se on mukavaa! (Kuulemma usein on erityisesti miehistä pulaa, kaverimme saikin tanssittaa tyttöjä melkein urakalla). Kunhan luopuu kaikenlaisesta turhasta jännittämisestä - ei tanssilattialle meno vaadi suurta taituruutta. Ei kukaan voi olla Åke Blumqvist syntyessään ;)

I'm an Alien - Amigurumi

Kesälomalla sairastellessa on ollut aikaa näprätä käsillä - mihinkään sen suurempaan ei oikein ole ollut mahdollisuuttakaan sen sairastamisen takia. Omaksi onnekseni Lontoon Olympialaiset sattuivat juuri sopivasti lomani ajalle, enkä olekaan ikinä seurannut olympialaisia näin ahkerasti!

Siinä telkkarin töllöttämisen sivussa pystyi siis myös näpräämään käsillään. Ajattelin pitkästä aikaa tarttua virkkuupuikkoon ja virkata taas yhden "ötökän". Amigurumit ovat siitä hauskoja, että ne tekee aika nopeasti. Niitä voi tehdä millaisia vain, eikä se ole kovinkaan vaikeaa. Itse olen turvautunut kirjan ohjeisiin, mutta ehkäpä tässä pian uskaltaudun kokeilemaan omaa luovuuttanikin.

Olympialaisia seuratessani heräsikin ajatus... pitäisikö tehdä olympialaisten maskotti? Eikös se ollut sellainen ulkoavaruuden vierailijan näköinen otus? Muistelin että se olisi ollut valko-vihreä (pieleen muistettu) jolla on yksi iso silmä (tämä sentään meni oikein). Niinpä aloin muuttaa hiukan alkuperäistä mallia jota olin jo virkkaamassa. Tein vähän enemmän kaulaa ja isomman pään. antenni jäi paikoilleen, sellaista ei tainnut olympiamaskotilla myöskään olla.

No ei siitä Olympialaisten ötökkää tullut, mutta alien kuitenkin ja olympialaisia katsellessa tehty! Ehkäpä olisi syytä hiukan jo harjoittaa pääkoppaa ja tehdä muistiharjoituksia...

Niin, se alkuperäinen mallihan näytti suurinpiirtein tällaiselta: 

Rautalangasta

Joskus asiat täytyy vääntää rautalangasta... tämä opittiin kesän ripareilla. Ja ehkäpä tänä kesänä tuli koettua konkreettisemmin mitä tuolla vanhalla sanonnalla tarkoitetaan. Se oppi piti kyllä vääntää oikein rautalangasta!

Sain ilon olla jälleen tänäkin vuonna kahdella rippileirillä ohjaajana.  Tämä on harvinaista herkkua kanttoripiireissä, tai näin olen ainakin ymmärtänyt. Toisessa näistä ripareista, oli opetus pienryhmissä. Leiriläiset oli siis jaettu kolmeen pienempään opetusryhmään, jolla kullakin oli omat kaksi ohjaajansa pitämässä oppitunteja. Muu toiminta tapahtui sitten yhdessä isossa ryhmässä. Pidän tästä tavasta järjestää leirejä. Oppitunteja on huomattavasti mukavampi ja helpompikin pitää pienelle 10-15 hengen ryhmälle kuin yli 30 nuoren lössille. Myös nuoret tuntuvat pitävän tästä tyylistä, jokaisella on mahdollisuus keskittyä, eikä omien mielipiteiden kertominenkaan jännitä niin paljoa.

Meillä myös jokainen opetusryhmä toimi omalla tavallaan, vain tuntien summittaiset aiheet oli yhdessä sovittu. Niinpä eräänä päivänä huomasin erään toisen opetusryhmän nuoren kaulassa upean ristin - kun kysyin siitä, nuori innoissaan kertoi että olivat saaneet sellaisen ihan itse työskentelyssä tehdä. Eipä kulunut kauaakaan, kun omat ryhmäläisenikin alkoivat kysellä "Tehdäänkö mekin tuollaiset?", "Miks meillä ei oo tuommosia?" "Saaadaaanko mekin tehdä, saadanhan!?".

Onneksi ohjaajatoverilla oli tarpeeksi rautalankaa mukana... seuraavassa työskentelyssä sitten mekin vääntelimme omat ristimme, samalla leirin aikaisempia oppeja muistellen. Oli suorastaan häkellyttävän opeaa kertailla nuorten kanssa kristinuskon perusteita rennosti jutustellen ja ristiä rautalangasta väännellen. Siinä sitä väännettiin tärkeintä asiaa rautalangasta - ja varmasti jäi mieleen! (näin haluan uskoa)

Ja sainpa oman ristini väännettyä minäkin. Ja jos nyt asiaa mietin, niin luulenpa että ohjaaja oppi jälleen kerran uutta siinä missä rippikoululaisetkin.

Suosittelen tätä helppoa askartelua kaikille. Siihen ei tarvita kuin rautalankaa ja vääntelyn intoa!

Vauhdin hurmaa

Sain viimeinkin hankittua itselleni uuden polkupyörän. Tästä on haaveiltu oikeastaan siitä lähtien, kun edellinen pyörä vaihtoi omistajaa - tosin ilman lupaa. Toivottavasti tuo ikilainaan otettu pyöräni on palvellut hyvin uutta "omistajaansa"...

Uusi pyöräni ainakin tuntuu palvelevan minua vallan mainiosti! En muistanutkaan kuinka hauskaa pyöräily oikeastaan onkaan, sen lisäksi että on kovin vaatimaton päästöjensä suhteen. Ja kun vaihteitakin löytyy riittävä määrä, eivät ylämäet tunnu kovin raskailta ja meno on sujuvaa ja kevyttä.

Olin alunperin miettinyt käytetyn pyörän ostoa, mutta lopulta päädyin kiertelemään polkypyöräliikkeitä uuden pyörän kiilto silmissä. Ajatuksena, että se kestää sitten varmasti vaikka koko loppu elämän, jos vain pidän siitä hyvää huolta. Onneksi oli alet, muutoin olisi hinta jäänyt liian suolaiseksi minun kukkarolleni - vaikka eihän siitä muutamista sadoista tule hintaa päivää kohden montaa euroa (kuten siippani huomautti) kun laskee pyörän käyttöiän. Ja kun vielä pitää tarkemmin varansa ja säilyttää pyörää vähän enemmän katseilta piilossa, eli takapihan terassilla, saattaa olla ettei sitä niin helposti varastetakaan...

Täytyy myöntää että polkupyörä helpottaa suuresti myös toista harrastustani, eli kätköilyä. Pyörällä pääsee kätevästi vähän kapeampiakin teitä. Ei tarvitse etsiä parkkipaikkoja, ja samalla saa sitä paljon kaivattua liikuntaa. Pidemmätkään geoilureissut eivät pelota, kun matkaan ottaa riittävästi juomaa ja eväitä. :) Toistaiseksi olen tosin pysytellyt kymmenen kilometrin säteellä.. ehkä sitten syksymmällä ilmojen viiletessä voisi reissata vähän pidemmällekin.

Tästä alkaa siis uusi liikunnallisempi ja vauhdikkaampi elämä! Pyörällä sotkien kohti uusia seikkailuja :D