perjantai 28. marraskuuta 2014

Avioliitto - mitä se tarkoittaa?

Viimeaikoina ei ole voinut välttyä avioliittopohdinnoilta. Kenelle se on tarkoitettu, mikä on sen funktio, mitä se edes oikeastaan tarkoittaa? Yritän tässä seuraavaksi kirjoittaa omia sekaviakin ajatuksiani muidenkin ihmeteltäväksi.

Veikkaan että jos kysyttäisi sadalta ihmiseltä määritelmiä avioliitolle, tulisi monenlaisia määritelmiä. Jotain samaa kuitenkin varmasti olisi. Siihen liittyy sitoutuminen, rakkaus, yhteinen elämä ja talous, perhe, ehkäpä yhteinen sukunimi, kenties lapset. 

Jossain kulttuurissa avioliitto on ollut, ja on ehkä edelleenkin, taloudellinen asia. Eräänlainen kauppa. Suvut sopivat liittyvänsä yhteen ja näin on saatu omaisuus joko karttumaan tai säilymään. Avioliiton taloudellinen kannattavuus on ollut tärkeä asia. Suvun jatkaminen tietenkin siinä samalla on yksi avioliiton funktio.

Avioliitto on myös kahden ihmisen välinen sopimus siitä, että halutaan jakaa elämä toisen kanssa. Halutaan sitoutua ja olla yhdessä "kunnes kuolema erottaa". Halutaan perustaa perhe. Tässä alkuunpanevana voimana on rakkaus. 

Avioliitto on yhteiskunnassa tänä päivänä myös juridinen sopimus. Se on turva yhteiseen elämään sitoutuneille ja heidän lapsilleen. Se asettaa pariskunnan tiettyyn asemaan yhteiskunnassa, lain silmissä. Se antaa oikeuksia ja myös velvollisuuksia. 

Avioliitto nähdään myös kristillisenä liittona. Katolisessa kirkossa avioliittoon vihkiminen on sakramentti, pyhä toimitus. Meillä luterilaisessa kirkossa se ei sitä ole (meillä niitä on vain kaksi, kaste ja ehtoollinen). Kirkossa avioliitto liittyy vahvasti kristilliseen ihmiskäsitykseen. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ja Jumala siunasi heidät. Tehtäväksi annettiin lisääntyä ja täyttää maa. Viljellä ja varjella, pitää huolta tästä meille annetusta elämän lahjasta. Nyt jos haluaisin olla vitsikäs ja sarkastinen, sanoisin että tuo maan täyttäminen on kyllä jo hoidettu, voidaan keskittyä välillä varjelemiseen... ;) Joskus olen miettinyt, kuinka painostava tuo lisääntymisen "ehto" on avioliitossa. Mitä jos ei voi saada lapsia? Onko avioliitto silloin vain "puolikas" tai jotenkin epätäydellinen? 

Minun on jostain syystä helppoa ja luontevaa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Soisin niin mielelläni samat oikeudet kaikille pariskunnille. Lain tulee mielestäni olla kaikkia ihmisiä samoin kohteleva ihonväriin, sukupuoleen, uskontoon tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Ateisti, hindulainen tai kristitty voisi sitoa avioliiton lain edessä, vaikka joku uskonnollinen johtaja sanoisikin, että "meidän uskonto ei nyt juuri tuota hyväksy".

Kun taas mietin sitä, miten kirkon tulisi suhtautua ja toimia, olen epävarmempi. En ole teologi, en uskonnontutkija tai eksegeetti (vai mitä ne raamattutieteiljät ovat). Olen ihan vain tavallinen kristitty. Minulle on opetettu, että on kristillistä rakastaa ja kunnioittaa kaikki ihmisiä. Minulle on opetettu että Jumala on luonut ihmisen - Siis Ihan Jokaisen - omaksi kuvakseen. Oletan ja uskon myös että kaipuu toiseen ihmiseen ja läheisyyteen on Jumalan lahja. Siksi myös lapsellisella tavalla uskon, että Jumala ei haluaisi kieltää tätä kaipuuta tai rakkauden lahjaa yhdeltäkään luodultaan. 

Samalla ymmärrän, miksi kirkolla saattaa olla vaikea urakka edessä kun mietitään että mitäs nyt sitten tehdään. Vihitäänkö kaikki, vihitäänkö vain heterot vai eikö vihitä ketään vaan siunataan avioliittoja (joko kaikkien tai vain heteroiden). Uskonnot tukeutuvat aina vahvasti perinteeseen, ja kristillisenkin kirkon vuosisatainen perinne on miehen ja naisen välinen avioliitto. Se liitto ikäänkuin jatkaa Jumalan luomistyötä. Raamatussa annetaan monta esimerkkiä miehen ja naisen välisestä liitosta. Jotkut tosin sanovat että siellä on myös yksi esimerkki kahden miehen välisestä rakkaudesta... Lienee kiistelty ajatus.

Jos mietitään tätä aikaa, niin voi kai sanoa että virallisen avioliiton merkitys on muuttunut tai jopa vähentynyt. Yhä enemmän pariskunnat elävät avoliitossa. Perhekin kyllä perustetaan ja yhteistä taloutta pidetään, mutta ei mennä virallisesti naimisiin. Ennen virallista avioliittokäsitystä ja erilaisia lakeja ja kaavoja olisi nämäkin avoliitot katsottu ihmisten silmissä avioliitoiksi. Pari on päättänyt elää yhdessä ja perustaa perheen. Postilaatikossa on molempien nimet. 

Ei myöskään voida sanoa että avioliitto olisi enää se "papin aamen" ja lupa päästä nauttimaan seksuaalisuuden lahjasta. Eikä se silti tarkoita "kevytmielistä" härvellystä ympäriinsä.


Paljon kuulee sanottavan, että tasa-arvoinen avioliittolaki murentaa miehen ja naisen välisen avioliiton arvoa tai merkitystä. Minä olen niin naivi, että en ymmärrä miten se sen tekee. Ehkä en ymmärrä sitä avioliiton syvintä merkitystä oikein? Mielestäni enemmän avioliiton merkitystä murentavat erilaiset reality-ohjelmat joissa tehdään naimisiinmenosta show, viihdettä ja jännä seikkailu. (Kun ei tiedä kuka siellä tuomarin edessä odottaa, että kenenkäs kanssa sitä sitten avioon mennäänkään)

Olen aina ajatellut että avioliitto on sitä, että kaksi ihmistä jotka on saaneet Jumalalta rakkauden lahjan haluavat sitoutua julkisesti yhteen, yhdeksi perheeksi, yhdeksi suvuksi. Minulle Jumala on rakkaus ja rakkaus on Jumalasta. Siksi en ehkä näe sitäkään, että kahden miehen tai kahden naisen liitto olisi jotenkin väärä ... Jos siinä on voimana rakkaus. Jonkun täytyisi varmasti avata minulle syvemmin tätä kristillistä avioliittokäsitystä ja sen raamattuteologista pohjaa. 


Ajattelen myös, että ehkäpä olisi parempi että laki ja asetukset täytetään maistraatissa ja Jumalan kanssa jutellaan sitten kirkossa. Olisin aivan valmis "Saksan malliin", jossa kirkossa voidaan pyytää Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta avioliitolle, mutta papit eivät vihi, vaan ainoastaan maallisen vallan tuomarit. 



Tässä näitä yhden pienen ihmisen pohdintoja... Ei niissä taida olla mitään järkeä! Mutta antakee armoo, ja kohdelkaa hellästi minunkin ajatuksiani. Minä lupaan kohdella kunnioittavasti myös muita ajatuksia.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttiystävällinen blogi - jätä siis terveisesi - oletko ehkä olemassa?