Veneretki

Tänään ei ehkä ollut se kaikkein hienoin sää lähteä pyörähtämään omalla veneellä katsomassa merta. 

Vaikka pilviä (vähän tummempiakin) näkyi taivaalla ja ilmakin oli lähes syksyisen kolea tänä kesäaamuna, ei silti satanut. Ja kun meidän venematka merelle tapahtuu joessa jossa tuulet eivät niin haittaa, päätimme lähteä vähän "putsaamaan perävetolaitetta" ja kurkistelemaan, miltä se sää siellä merellä mahtaisi näyttää.

Ja mukavaahan se oli! Aurinko pilkisteli aina välillä pilvien takaa, eikä joen avauduttua merelle päin aallokkokaan ollut mikään mahdoton. Vain vähän pärskytti... Vaan kun muutama aalto yltyi suuremmaksi ja sai veneen lievästi ponnahtamaan, minä arkajalkana hennosti kysäisin, että "eiköhän käännytä keihässalmesta takaisin, ettei välilevyt pullistu entisestään". 

Ihan kivasti sai haukata raikasta meri-ilmaa jo tällä pienelläkin matkalla. Ja mikä parasta, joki tarjoaa aina elämyksiä. Vaikka sitä samaa pätkää on jo ihan lapsesta asti saanut kulkea. Merelle päin mennessä kohtasimme ensin joukon turisteja ihastelemassa Strukan sulkua. Saimme siinä sitten väkisinkin antaa heille pienen näytöksen siitä, miten tuo sulkulaite toimii (meillä oli suorituspaineita, eikä ehkä ihan nappiin mennyt suoritus, mutta näytti kelpaavan ja alas päästiin), taidettiin päätyä erään saksalaisen pariskunnan valokuva-albumii, kovin innokkaasti siellä kamera räpsyi. 

Minä sen sijaan räpsyttelin kameraani, kun huomastin jokivarressa lampaita. Kovin olivat suloisia ja niin yllättävässä paikassa. Luulin että siinä oli vain kaislikkoa, eikä nurmea lainkaan...

Ja takaisin tullessa kohtasimme joella taas jo melkein hyvänpäivän tutuksi tulleen haikaran. Se asustelee kaverinsa kanssa eräässä saaressa tässä kyseisessä kymijoen haarassa. Yleensä häneen törmää alempana joella, mutta tänään hän odottelikin meitä meidän laiturimme tuntumassa.. halusi ilmeisesti tulla katsomaan, että mihin meillä aina on matka! Kuvaa en kyseisestä kaverista ehtinyt napata. Sen verran on ujo yksilö.