Valona

Mitä tapahtuu kun n. 20 toisilleen ennestään enemmän tai vähemmän tuntematonta ihmistä saapuu Valona-koulutukseen, joka on suunnattu tuleville tai oleville vapaaehtoistyöntekijöille? Tässä hiukan kokemuksia ja havaintoja eräästä koulutusillasta.

Koulutuksen alkuun on vielä reilu puoli tuntia kun ensimmäinen osallistuja saapuu paikalle. Hän astelee varovasti kouluttajien luo ja kysyy hiljaa "Onkos täällä se luento tänään?". Me kouluttajat koetaan pieni hämmentynyt hetki, ja varmistetaan että "tarkoitatko Valona-koulutusta vapaaehtoistyöntekijöille?" Kyllä, juuri sitä hän tarkoitti, oli tulossa siis luentoa kuulemaan. Kun olimme vakuutelleet rouvalle, että ihan oikean paikan hän oli löytänyt, katsahdimme toisiimme miettien "tuleekohan ilta olemaan tälle rouvalle pettymys vai iloinen yllätys..." luentoa kun ei ollut luvassa lainkaan, enemmänkin kaikenlaista tekemistä porukalla - olihan aiheena vuorovaikutus ja kohtaaminen.

Kello hiipi hiljakseen kohti aloitusaikaa ja lisää väkeä alkoi kertyä paikalle. Mukavan odottava, positiivisesti varautunutta jännitystä sisältävä, tunnelma värisi ilmassa. Ihmiset kaivelivat kasseistaan muistiinpanovihkoja ja asettuivat istumaan, kuka takariviin, kuka penkkirivin reunaan lähelle ovea, ja olipa muutama uskalias istahtanut jopa kolmanteen penkkiriviin.

Tilaisuus alkoi esittelyillä ja pienellä alustuksella illan aiheeseen, ilmeet olivat keskittyneitä ja taidettiinpa joitakin muistiinpanojankin tehdä. Muutama ujo naurahduskin kuultiin alustajan kertoessa hauskaa sattumusta omasta elämästään liittyen ensivaikutelmiin.

Sitten alkoikin osuus, johon monikaan ei varmasti ollut varautunut. Oli noustava omalta turvalliselta paikalta seisomaan - tehtiin harjoituksia jossa liikuttiin tilassa, katsottiin toisia varovasti silmiin, kohdattiin, käteltiin, tervehdittiin, esittäydyttiin. Mietin etukäteen, että mitenhän aikuiset tällaisiin kohtaamisleikkeihin suhtautuvat. Iskeekö perinteinen suomalainen ujous ja jäykkyys esiin, vai osaavatko aikuisetkin heittäytyä kun käsketään tervehtiä jokaista vastaantulijaa kuin vanhaa tuttavaa? Yllätyin iloisesti. Tunnelma muuttui lähes riehakkaaksi hyvin nopeasti. Toisilleen vieraat ihmiset halailivat toisiaan näytellessään tilannetta, jossa kohdataan vanha ystävä pitkästä aikaa. Ilmassa oli paljon naurua ja hymyä, iloista puheensorinaa. Tästä olikin hyvä jatkaa! Tässä kohtaa muuten unohtuivat ne "luentomuistiinpanot" ja tietty jännittynyt keskittyneisyys - tilalle tuli rentous ja vähän erilainen innostus illan koulutuksen suhteen.

Väki jaettiin pienempii ryhmiin tulevia harjoituksia varten. Jako tapahtui niin, että esimerkiksi pariskunnat päätyivät eri ryhmiin ja kaikissa ryhmissä oli toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä. Näissä ryhmissä sitten toimittiin. Ensin keskusteltiin vuorovaikutukseen liittyvistä aiheista, sitten oli vuorossa selitystehtävää (yksi selittää selkä muihin päin jotakin mielessään olevaa huoneen pohjapiirustusta ja muut yrittävät näiden ohjeiden mukaan piirtää paperille tuon huoneen... ilman lisäkysymyksiä), lopuksi vielä päästiin rakentamaan legoista erilaisia asioita ryhmänä - ensin keskustellen ja sitten hiljaisuudessa.

Vaikka itsellä olikin hymy herkässä koko illan ajan, ilostutti minua erityisesti hetki, jolloin legot pöytiin jaettiin. Taisipa yksi vanhempi herra unohtaa hakea kahvihetkessä kahvinsakin, kun innostui niin rakentelemaan. Miksi ajatellaan, että legot kuuluvat vain lapsuuteen? Selkeästi myös aikuiset rakastavat niitä!

Kaikilla näillä leikeillä ja harjoitteilla oli opetuksellinen merkitys, joka harjoitteen jälkeen käytiin läpi - paljon oli yhteistäkin kesustelua. Kun pyysimme illan loputtua palautetta, oli useampikin kirjoittanut, että tällainen työskentely/opiskelu on mielekästä ja tehokasta. Toiminnallisuudesta siis pidettiin. Tuntui siltä, että ilta oli hedelmällinen monella tapaa.

Arvokkainta kuitenkin mielestäni tässä koulutusillassa oli se, että nämä kaikki toisilleen tuntemattomat ihmiset löysivät yhteyden erilaisten toiminnallisten tehtävien kautta. Tulipa illan aikana kommentti "me ei kukaan tässä pöydässä tunnettu toisiamme entuudestaan, mutta jotenkin on syntynyt lyhyessä ajassa jo sellainen luottamus tässä jutellessa, mikä on tosi hienoa...".

Illan tarkoitus oli opettaa vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta - ja mitenkäs siitä parhaiten oppii kuin olemalla vuorovaikutuksessa ja kohtaamalla ihmisiä!